Turku Air Showssa 15.-16.6.2019 jyrisi oikein kunnolla. Taivaalla kaarteli muun muassa hävittäjiä, jotka ovat mukana HX-hankkeessa. Tarjouskilpailussa valitaan Suomen seuraava hävittäjämalli.

Omat työnäytteensä yläilmoissa antoivat ranskalainen Dassault Rafale, yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon FGR sekä ruotsalainen Saab JAS 39 Gripen. Lockheed F-35A Lightning II esittäytyi yleisölle maan pinnalla. HX-hankkeeseen osallistuu myös Boeing F/A-18 Super Hornet, joka ei tällä kertaa lentänyt näytöksessä.

Monituhatpäistä yleisöä kiinnosti erityisesti myös Naton suuri E-3 A AWACS -tutkalentokone. Katseita korkeuksiin houkuttelivat osaltaan esimerkiksi Ilmavoimien Midnight Hawks -taitolentoryhmä sekä F/A-18 Hornetin esityslento.

Lentonäytös huipentui muodostelmalentoon, jossa niin vanhat kuin uudet koneet kunnioittivat toisen maailmansodan veteraaneja. Lentokoneiden moottorien jylyyn yhdistyi Sibeliuksen Finlandia.

Patria on valmis hävittäjien ylläpitoon 

Juhani Hanka johtaa Patriassa HX -hanketta.

Myös Patria esitteli Turku Air Show:ssa tuotteitaan ja palveluitaan. Juhani Hanka, joka johtaa Patriassa HX -hanketta, kertoi, että tapahtuma tarjosi erinomaisen tilaisuuden keskustella tarjouskilpailuun osallistuvien tahojen kanssa.

– Keskustelut ja suunnitelmat eri osapuolten kanssa edistyvät kaiken aikaa, täällä on ollut mahdollisuus tavata myös sellaisia johtajia, joita ei muuten pysty näkemään viikoittain. Samalla on voitu purkaa viime viikkojen tapaamisten tuloksia ja pohjustaa lähiviikkojen tulevia tapaamisia.

– Minkä hävittäjäratkaisun valtiovalta sitten tekeekin, niin Patria on valmis ottamaan johtavan teollisen roolin järjestelmän ylläpidossa, Hanka korosti.

Hän kertoi, että hävittäjäpäätös tehdään vuonna 2021 ja ensimmäiset koneet saapuvat Suomeen 2025. HX-järjestelmän pitää olla valmiudessa kaikkiin tehtäviinsä vuonna 2030.

Uutuutena etälennonjohtojärjestelmä

Patrian osastolla oli esillä etälennonjohtojärjestelmä, jota esitteli projektipäällikkö Ilkka Ruuskanen.

Projektipäällikkö Ilkka Ruuskanen esitteli kustannustehokasta etälennonjohtoa.

– Järjestelmässä lennonjohtaja saa videokuvan avulla eteensä samanlaisen näkymän, mikä hänelle avautuisi lennonjohtotornista; tarvittavat toiminnallisuudet, esimerkiksi lentokentän säätiedot, integroidaan järjestelmän käyttöliittymään. Tämän ansiosta lentoja voidaan johtaa etänä, vaikkapa toisella paikkakunnalla sijaitsevasta etälennonjohtokeskuksesta. Sen avulla voidaan operoida kätevästi ja kustannustehokkaasti esimerkiksi sellaisia lentokenttiä, joilla on vain vähän tai satunnaisesti liikennettä.

Osastolla esiteltiin myös esimerkiksi taktista tehtävänpurkujärjestelmää TADS:ia sekä sotilaslentäjäkoulutukseen tarkoitettua LVC-taisteluharjoittelujärjestelmiä.

Paljon potentiaalisia uusia liikennelentäjiä

Pilot Trainingin operatiivinen johtaja Ville Kettula kertoi lentäjäkoulutusten kiinnostavan aina vain enemmän.

Ville Kettula, Pilot Trainingin operatiivinen johtaja, kertoi, että Turku Air Show tarjosi hyvän tilaisuuden tavoittaa myös siviililentäjän urasta haaveilevia.

– Turku Air Show oli tänä vuonna maan merkittävin ilmailutapahtuma, tapahtuma on kerännyt valtavasti ilmailusta kiinnostuneita. Sääkin oli hyvin suosiollinen.

Kettula mainitsee, että Pilot Trainingissa on koulutusjärjestelmät, joilla siviililentäjiä koulutetaan tarvittaessa nollatasosta lähtien. Oppilaita on tällä hetkellä niin Suomesta kuin ulkomailta.

– Syksystä lähtien koulutamme Pirkkalan lisäksi Espanjassa, jonne myös osa lentokalustostamme siirtyy.