Vastuullisuus

Patrian joululahjoituksella tuetaan Vamos-nuoria

Patria on jo useana vuonna lahjoittanut joulumuistamisiin tarkoitetut varat nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Tänä vuonna Patrian neuvottelukunta päätti ohjata lahjoituksen Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos-nuorten toiminnan tukemiseen.

vamos_2

Sisääntulon naulakoille alkaa kertyä kenkäpari jos toinenkin, astiat kilisevät keittiössä, ja ilmassa leijuu paistetun kananmunan tuoksu. Nuoret puuhaavat kattausta valmiiksi. Herttoniemen Vamoksessa on alkamassa aamun ryhmätapaaminen.

Herttoniemessä sijaitsee toinen Helsingin kahdesta toimipisteestä ja yksi yhteensä kuudesta Vamoksen toimipisteestä. Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos on noin 16–29-vuotialle koulusta tai työelämästä pudonneille nuorille suunnattua toimintaa, jossa erilaisin yksilöllisin valmennuksin nuori saa apua ja tukea takkuisen elämäntilanteensa selvittämiseen. Tavoitteena on auttaa nuorta löytämään suunta tulevaisuudelleen, mielekäs arki, koulutuspaikka tai työ.

– Osa meille tulevista nuorista on lähes kokonaan palvelujärjestelmän ulkopuolella, työttömiä, asunnottomia. Silloin lähdemme liikkeelle siitä, että saamme ohjattua nuoren palvelujen piiriin, kertoo yksikönjohtaja Vesa Sarmia Vamoksesta.

– Toisilla taas voi olla taustalla varsin massiivinenkin palveluhistoria ja kymmeniä työntekijäkontakteja, mutta heitä ei ole pystytty auttamaan perinteisin tavoin.

Haaveita, tavoitteita ja ystäviä

Vamos on matalan kynnyksen paikka, johon ei tarvita lähetettä, ja toiminta on nuorelle vapaaehtoista ja maksutonta. Jokainen nuori saa oman työntekijän, jolla on aikaa tutustua hänen tilanteeseensa kunnolla.

–Toimintamme on tavoitteellista ja edellyttää, että nuori itse haluaa muutosta tilanteeseensa, täsmentää Vesa Sarmia.

Arjen hallinta, mielen hyvinvointi ja omien voimavarojen ja vahvuuksien tunnistaminen auttavat asettamaan tavoitteita ja sitten aikanaan kiinni koulutukseen tai työhön.

– Lähdemme liikkeelle nuoren omista haaveista. Meille on tärkeää kohdata nuoret ihmisinä eikä asiakkaina, joille pöydän takaa kerrotaan, mitä heidän tulisi tehdä, sanoo Sarmia.

Sarmia on erityisen huolissaan toisen asteen opintojen keskeyttävien nuorten suuresta määrästä sekä nuorten pitkäaikaistyöttömyydestä.

– Näissä tilanteissa nuori ei kiinnity yhteiskuntaan vaan eristäytyy. Yksinäisyys onkin monien ongelmien juurisyy, Sarmia pohtii.

– Sosiaaliset kontaktit, sitoutuminen hoitoon tai luottamuksen palauttaminen muihin ihmisiin ovat hyviä lähtökohtia. Jos nuori saadaan kiinnittymään koulutukseen, ollaan aika tavalla asioiden ytimessä.

Muutos parempaan tekemällä ja oppimalla

Yksilövalmennuksen ohella Vamoksessa on toiminnallisia ryhmiä, joissa nuoret tekevät ja oppivat yhdessä sekä ulkopuolisten kumppanien avustuksella.

Ryhmät tapaavat 3–5 päivänä viikossa nelisen tuntia kerrallaan. Puolen vuoden jakso on jaettu teemoihin ja työskentelytavat valitaan ryhmän mukaan.

Monella nuorella saattaa olla taustalla huonoja kokemuksia koulusta, koulukiusaamista tai vastaavaa.

– Siksi koulumaisuus ja lukujärjestykset eivät meillä oikein toimi. Monien toive tänne tullessaan onkin päästä töihin. Autamme rakentamaan edellytyksiä sille, esimerkiksi tukemalla mahdollisesti kesken jääneen peruskoulun suorittamista loppuun, kertoo Sarmia.

Nuoret ovat yleensä keskimäärin puolisen vuotta mukana Vamoksen toiminnassa. Kysyttäessä nuorten kokemusta omasta hyvinvoinnistaan noin 87 % kokee elämänsä muuttuneen parempaan suuntaan Vamos-palvelujen aikana (2015). Vamoksen nuorista noin 65 % pääsee kiinni koulutukseen tai työhön vuoden sisällä.

Suvin kokemuksia

Suvi, 23, on ollut noin kolme kuukautta mukana Vamoksen kuntouttavassa ryhmätoiminnassa.

– Meillä käy vierailijoita kertomassa eri ammateista, ja voimme esittää niistä toivomuksia. Myös me vierailemme eri paikoissa. Lisäksi laitetaan ruokaa ja harrastetaan liikuntaa, sellaisia arjen juttuja, Suvi kertoo.

Suvin ensimmäisenä tavoitteena onkin löytää mieluinen työkokeilupaikka, mutta haaveita ja suunnitelmia riittää pidemmällekin.

– Vamoksen tyypit, siis ohjaajat täällä, ovat aivan ihania! Olin tänne tullessani vähän erkaantunut ja sulkeutunut, ja nyt olen saanut uusia kavereita. Se on ehkä ihan parasta.

v1-patria-joulu-2016_fi