Aalto-yliopiston luentosali täyttyi marraskuun lopussa kiinnostuneista opiskelijoista, kun Patrian Aerostructures-liiketoiminnan tuotesuunnittelun päällikkö Hannu Olenius kertoi komposiittimateriaalien valmistuksesta ja käytöstä esimerkiksi lentokoneissa.

Luento oli lähtölaukaus yhteistyölle, jossa Patria auttaa opiskelijoita suunnittelemaan ja rakentamaan sähkökäyttöisen ja komposiittirunkoisen Formula Student -luokan kilpa-auton.

Opiskelijat ovat perustaneet Aalto Formula Team ry:n, jonka auto osallistuu kansainväliseen kilpailuun ensi vuoden elokuussa Saksassa.

Aerostructures-liiketoiminta on vaativien komposiittimateriaalien erikoisasiantuntija ja valmistaa komposiittiosia muun muassa lentokoneisiin. Oleniuksen mielestä opiskelijoiden hankkeen tukeminen on luontevaa, sillä kansainvälisessä kisassa tarvitaan vahvaa osaamista komposiiteissa.

– Suomessa komposiittimateriaaleihin liittyvä koulutus on vähäistä, ja tämä on myös erinomainen tilaisuus jakaa tulevaisuuden osaajille tietoa komposiittimateriaaleista sekä niihin liittyvistä tekniikoista, Olenius sanoo.

Tiimi tarvitsee osaamista komposiiteissa

Neljännen vuoden konetekniikan opiskelija Niki Vihtola on formulatiimin perustajajäsen ja mukana yhdistyksen hallituksessa. Hänen mukaansa tarkoituksena on yhdistää Aallon eri alojen opiskelijat suunnittelemaan ja rakentamaan sähkökäyttöinen kilpa-auto. Vihtola on tyytyväinen, että tukijoukkoihin saatiin Patrian kaltainen alan osaaja.

– Rungon suunnittelu oli jo pitkällä, kun aloitimme yhteistyön Patrian kanssa. Tarvitsemme osaamista esimerkiksi alustan ja aerodynamiikkaa parantavien osien kanssa.

Vihtola sanoo, että opiskelijoiden suunnitelmissa on osallistua formula-autokisaan myös tulevina vuosina.

– Auton runko on suunniteltava vuosittain, ja silloin voimme hyödyntää myös siinä Patrian osaamista, Vihtola toteaa.

Aallon formulatiimi on keskustellut autojen kehityksestä muiden kansainväliseen kilpailuun osallistuvien tiimien kanssa. Vihtolan mukaan kaikkien mielestä ajoneuvon komposiittiosien valmistaminen on todella haastavaa.

– Patrian tietotaidon ansiosta opimme hyödyntämään entistä parempia materiaaleja, joista saamme toivottavasti teknistä etua kilpailijoihin nähden.

Työtehtävät Patriassa kiinnostavat

Hannu Olenius sanoo, että komposiiteista järjestetyn yleisluennon jälkeen Patria on mukana formulatiimin mentoroinnissa ja järjestää työpajoja, joissa käydään läpi muun muassa komposiittimateriaalien valintaa ja valmistustekniikoita.

– Yhteistyöstä on hyötyä myös Patrialle, sillä tämä on hyvä tapa tehdä tunnetuksi konsernia potentiaalisena työpaikkana tulevaisuudessa, Olenius sanoo.

Opiskelijoiden kiinnostuksesta kertoo se, että luennon jälkeen Oleniuksen ympärillä pyöri iso joukko tulevia diplomi-insinöörejä. Valtaosa kysymyksistä liittyi Patrian tarjoamiin työmahdollisuuksiin.

– Opiskelijat olivat kiinnostuneita ennen muuta kesätyöpaikoista. Sekin oli ilahduttavaa, että kyselyjä tuli myös mahdollisuuksista opiskella komposiittialaa ulkomailla, jotta voisi sen jälkeen hakeutua meille töihin, Olenius toteaa.