Uutiset

Norjalainen Kongsberg Patrian vähemmistöomistajaksi

Kronsberg-kauppa

Maaliskuussa 2016 Suomen valtio ilmoitti myyvänsä 49,9 prosenttia Patriasta norjalaiselle Kongsberg Defence & Aerospace AS:lle. Kaupat arvioidaan saatavan päätökseen toisen vuosineljänneksen aikana.

– Me Patriassa olemme erittäin tyytyväisiä uuteen vähemmistöomistajaan ja strategiseen kumppaniin. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia toimintamme kehittämiselle ja vaikuttaa varmasti osaltaan myös tulevaisuuden strategiavalintoihin. Patrian asema merkittävänä pohjoismaisena toimijana ja Suomen johtavana puolustusteollisuuden yrityksenä vahvistuu. Patria on tulevaisuudessakin olennainen osa suomalaista puolustusteollisuutta ja huoltovarmuutta, sanoo toimitusjohtaja Heikki Allonen.

Patria, Kongsberg ja norjalainen ampumatarvikkeita ja rakettimoottoreita tuottava Nammo, jonka Patria omistaa tasaosuuksin Norjan valtion kanssa, muodostavat yhdessä alallaan johtavan pohjoismaisen kokonaisuuden. Kauppa tukee Patrian liiketoimintaa kansainvälisillä markkinoilla sekä avaa mahdollisuuksia erityisesti huoltoliiketoiminnan, järjestelmätoimitusten ja ilmailuteollisuuden komponenttituotannon alueilla.