Mitä teet Patrialla?

Toimin 3D CAD -suunnittelijana useammassa hankkeessa. Viimeiset viisi vuotta olen työskennellyt pääinsinöörinä Airbus A400M -hankkeessa, jossa Patria suunnittelee ja valmistaa sivuvakaimen kärjen muotosuojien osia Jämsän Hallissa.

Ilmailu on kiehtonut pikkupojasta saakka. Urani Patrialla alkoi, kun vuonna 2001 hain harjoittelupaikkaa, joka kuului TKK Otaniemen konetekniikan DI -opintoihin. Harjoittelujakson jälkeen jatkoin kesätöissä Patriassa, ja syksyllä minut palkattiin jo vakituiseksi. Sillä reissulla ollaan edelleen.

Mistä lennokkiharrastuksesi alkoi?

Olen harrastanut lennokkeja 10-vuotiaasta saakka, eli takana on noin kolmekymmentä vuotta. Isän kanssa rakensin ensimmäiset vapaasti lentävät lennokkini. Kun menin lennokkikerhoon kuudennella luokalla, harrastus lähti kunnolla käyntiin.

Mitä kaikkea harrastukseen kuuluu?

Olen harrastanut kolmenkymmenen vuoden aikana eri lennokkilajeja: taitolentoa, suuria purjekoneita, mallilennokkeja ja suihkulennokkeja. Olen osallistunut SM-, EM- ja MM-kisoihin taitolento- ja mallilennokkiluokissa. Mallilennokkikisoissa on tarkoituksena rakentaa mahdollisimman paljon esikuvaa muistuttava lennokki. Tuomarit arvostelevat lennokin esikuvasta otettuja kuvia ja kolmitahopiirustuksia vasten sekä suorituksen esikuvan lentoa mukailevan lentotehtävän perusteella.

En laske kuinka paljon tähän on mennyt tunteja. Tämä on harrastus, josta nautitaan. Esimerkiksi kuvan Hawk Mk66 -suihkumoottorilennokin rakentaminen vei noin yhden talven. On pitkälti itsestä ja omista tavoitteista kiinni, paljonko tähän haluaa panostaa aikaa ja vaivaa. Varsinkin jos kilpailee vakavammin, käytännössä täytyy harjoitella päivittäin. On melkein joka vuosi tullut tehtyä uusi malli, eli kaikkiaan olen rakentanut yli parikymmentä lennokkia. Tällä hetkellä minulla on noin viisi lentokuntoista konetta. Pikkuhiljaa olen myynyt malleja pois, kun on tarvinnut tehdä tilaa uusille.

Onko työsi ja harrastuksesi välillä jotain synergiaa?

On. Erilaisia teknisiä kysymyksiä on helppo lähestyä, ja ylipäätään on ymmärrys, mistä asioista tai osista puhutaan. Suoraan skaalaamalla kopioitavia ideoita ei välttämättä löydy, mutta vaikkapa konseptointivaiheessa, jolloin mietitään erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, oivallus lennokkien parissa voi ohjata tiettyyn suuntaan. Työnantajan kanssa olen voinut sovittaa kesälomat kisareissujenmukaan, ja minulla on mahdollisuus päästä lennättämään koneita Hallin lentokentälle.