Uutiset

Harjannostajaisia vietettiin Tampere-Pirkkalan ilmailualan koulutuskeskuksessa

Patria Pilot Training -lentokoulun uusien tilojen rakentaminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Maaliskuussa vietettiin Patrian ja Tredun käyttöön tulevassa modernissa koulutuskeskuksessa harjannostajaisia.

Patria Pilot Training -lentokoulu muutti tammikuussa 2017 Tampere-Pirkkalan lentoasemalle. Siirtyminen liittyy valtion päätökseen vetäytyä Helsinki-Malmin lentoasemalta. Uudeksi sijaintipaikaksi kartoitetettiin useita vaihtoehtoja, ja Pirkkalaan päädyttiin sijainnin ja toiminnan sekä kustannusten kannalta parhaana vaihtoehtona. Lisäksi Patrialle ovat erityisen tärkeitä lentokentän toiminnan jatkuvuuden turvaaminen pitkällä aikavälillä sekä se, että sieltä operoi useita toimijoita.

Tilaisuuden juonsi Tredun lentokoneasennuksen opiskelija Mette Nenonen.

Siirtyminen Malmilta Pirkkalaan on edennyt tehokkaasti. Päätös Pirkkalaan siirtymisestä julkistettiin kesäkuussa 2015, ja maaliskuussa 2017 koulutustiloissa päästiin viettämään harjannostajaisia rakennusprojektin ollessa loppusuoralla.

Harjannostajaistilaisuudessa 8. maaliskuuta juhlistettiin valmistuvaa projektia, ja paikalla olivat Patrian ja Tampereen seudun ammattiopisto Tredun ohella merkittäviä yhteistyökumppaneita muun muassa Finaviasta, Pirkkalan kunnasta ja Tampereen kaupungilta sekä rakennusprojektista vastaavan urakoitsijan edustajat.

Patria Pilot Trainingin toiminta siirtyi vuoden 2017 tammikuussa Pirkkalaan väliaikaisiin toimitiloihin. Myöhemmin keväällä toiminta jatkuu samalla alueella uuden koulutuskeskuksen tiloissa, joista tulee Patrian käyttöön noin 40 %. Toisena toimijana kiinteistössä on Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, joka sijoittaa sinne lentokoneasentajien koulutuksen.

Toimijoilleen Pirkkalan moderni koulutuskeskus luo erinomaiset edellytykset koulutustoimintaan sekä sen kasvattamiseen ja kehittämiseen.

Patria Pilot Trainingin Juhani Haapamäki korosti uuden koulutuskeskuksen tuomia mahdollisuuksia lentokoulutukselle.