Ylpeä työstäni

Hannu Paavilainen tuntee Hawkit kuin omat taskunsa

Pitkän uran Patrialla tehnyt Paavilainen on Suomen merkittävin Adour-moottorien asiantuntija. Puolustusvoimat palkitsi Paavilaisen kesäkuussa 2016 sotilasansiomitalilla, joka voidaan myöntää siviilille Puolustusvoimien hyväksi tehdystä erityisen ansiokkaasta työstä.

hannu-paavilainen-5

Hannu Paavilainen

Hannu Paavilainen huoltaa Adour-tiimin kanssa Linnavuoressa Ilmavoimien koneita johtavana moottoriasiantuntijana ja toimii pääasiassa Hawkien moottorien parissa. Paavilainen on työskennellyt Patriassa vuodesta 1988 alkaen eri tehtävissä, aluksi Drakenin moottorihuollossa. Hän valmisteli siirtymää Horneteihin 1990-luvun alussa, ja hänen johdollaan luotiin Hornetien moottorityypin huoltojärjestelmä Linnavuoreen.

– Osallistun edelleen esimerkiksi Hornetien moottoreita koskevaan päätöksentekoon. Viime vuosikymmeninä olemme kehittäneet pelastuskorjaamista: voimme korjata moottorin, vaikka valmistaja ei enää korjaakaan. Olemme tehneet Puolustusvoimien kanssa tässä hienoa yhteistyötä, ja säästäneet myös paljon rahaa yhteiskunnalle, Paavilainen kertoo.

Patrian ja Ilmavoimien yhteistyö on tiivistä. Paavilainen on osa tiimiä, jossa on myös Puolustusvoimien edustaja mukana. Asiakkaalla on Paavilaisesta pelkkää hyvää sanottavaa.

– Paavilainen on humaani ihminen ja etevä insinööri, ja tämä yhdistelmä on harvinainen. Hän on optimisti, eikä anna periksi. Hän työskentelee sujuvasti myös englanniksi. Paavilainen osaa esittää teknisen asiantuntemuksensa selkeästi, mikä tekee hänestä myös hyvän opettajan. Hän on taitava kirjoittaja ja osaa kiteyttää asiat. Teemme luottamuksellista, tiivistä ja syvällistä yhteistyötä päivittäin. Katsomme samaa asiaa eri puolilta, ja tiimityö toimii, Puolustusvoimien teknikkokapteeni, tarkastaja Miika Inkinen kertoo.

Patria huoltaa Ilmavoimien koneita ja osallistuu hävittäjien kehittämiseen. Yhteistyössä hiotaan esimerkiksi moottorien huoltosykliä uuden järjestelmän avulla. Patria suunnitteli Hawk Mk 66 -kalustolle tietokonepohjaisen tiedonkeruujärjestelmän, joka seuraa reaaliaikaisesti moottorin osien rasitusta. Järjestelmä parantaa kalliiden moottorinosien käytettävyyttä. Fyysisen toteutuksen lisäksi ohjelmisto vaatii laskenta-algoritmin, jonka hankkimisessa yhteistyö Puolustusvoimien, Patrian ja moottorinvalmistajan välillä on välttämätöntä, ja samalla hedelmällistä.

– Yhteistyömme Puolustusvoimien kanssa on sujuvaa, ja Hawkin kehittäminen on todella kiinnostavaa. Nautin ongelmanratkaisusta. On palkitsevaa nähdä, että saamme lisää ikää moottoreille korjaustyöllä. Koneet eivät joudu seisomaan ilman moottoreita, ja korjatut osat kestävät hyvin käytössä, Paavilainen toteaa.

Paavilaiselle myönnettiin 4.6.2016 Puolustusvoimien sotilasansiomitali. Tiimi otti uutisen iloisena vastaan.

– On harvinaista, että mitalin saa siviili, mutta Paavilainen on sen todella ansainnut. Hänen yhteistyönsä Puolustusvoimien kanssa on ollut laajaa, ja hänen johdollaan kehitetyillä osakorjauksilla on saatu yli sadan miljoonan euron kokonaissäästö toimintamenoihin. Mietimme jatkuvasti, miten voimme huoltaa koneet turvallisesti, mutta edullisesti. Koko tiimi osallistuu ongelmanratkaisuun, ja se motivoi meitä kaikkia. On tärkeää, että korjausosaaminen säilyy Suomessa. Se on itseisarvo ja edellytys kriisiajan omavaraisuudelle ja huoltovarmuudelle, Inkinen toteaa.