Yleinen

Avainluvut

Patria-konsernin tulos tilikaudella 2016 oli odotusten mukainen. Liikevaihto nousi edellisvuodesta, ja konsernin kannattavuus oli hyvä.

Kuva aukeaa suuremmaksi klikkaamalla.

Suurenna kuva klikkaamalla.

Konserni toimii Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Puolassa, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa, USAssa ja Etelä-Afrikassa. Patrian periaatteena on maksaa kussakin maassa sille kuuluvat välilliset ja välittömät verot paikallisten lakien ja säännösten mukaisesti. Patrialla ei ole toimivia yhtiöitä alhaisen verotuksen maissa. Patrian verostrategiana on tukea liiketoimintaratkaisuja ja varmistaa niiden asianmukainen toteuttaminen myös verotuksen näkökulmasta. Lähtökohtana on paikallisen lainsäädännön noudattaminen sekä ilmoitusvelvoitteiden hoitaminen.